Etusivu
Ajankohtaista
Esittely
Toiminta
Keskustelu
Tekstit
Vetoomus
WTO-toiminta
Linkkejä
UKK/FAQ
Liity mukaan!
Yhteystiedot
Palaute
in English
på svenska
Portuguese
Maapalloikoni

Fadime—yksilönvapaus sivuuttakoon ryhmäedut


Ruotsalaisen kurdin, Fadimen järkyttävä "kunniamurha" nostaa taas esiin sen, miten nykyaikanakin elää ihmisiä, jotka asettavat perheen, suvun, rodun, luokan, kansan tai jonkin muun ryhmän "oikeudet", uskon tai perinteet yksilönvapauden edelle.

Jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus päättää omasta elämästään niin kauan kuin hän ei vahingoita muita. Ketään ei saa uhrata toisten tahdon, uskontojen, aatteiden tai ideologioiden vuoksi.

Samalla tulee myös korostaa, että "kunniamurhat" eivät kuulu mihinkään uskontoon eivätkä ole minkään kansan yleisesti hyväksymiä. Erityisesti niitä ei tule käyttää verukkeena toimiin mitään kansanryhmää vastaan—kukin tulee tuomita vain hänen omien tekojensa mukaisesti.

Ihmisoikeudet eivät myöskään ole kauppatavaraa, Max Jacobsonin vaatimusta USA:n arvostelun hillitsemisestä ei voi hyväksyä. Toisaalta monien ex-sosialistien tulisi opetella arvostelemaan vastaavasti myös entisten ja nykyisten sosialistimaiden rikoksia.

Defens ry.