Adam Smith kirjoitti yli kaksisataa vuotta sitten teoksessaan Kansojen varallisuus (Wealth of Nations, 1776):
Mikä on järkevää jokaisen yksityisperheen taloudenpidossa, voi tuskin olla järjetöntä suureen kuningaskuntaan nähden. Jos jokin ulkomaa voi hankkia meille hyödykkeen halvemmalla, kuin me itse voimme sen valmistaa, on parempi ostaa se siltä osalla oman talouselämämme tuottoa, tuottaen itse sitä missä olemme etevimmät.
Näemme tämän nyt selkeästi. Suurimmalle osalle meistä on selvää, että meidän kannattaa valmistaa kännyköitä ja vaihtaa ne ranskalaisiin viineihin, valmistaa paperia ja tuoda ulkomailta banaania. Silti on joitankin joilla on harhaluuloja asian suhteen.
Jos tullit ja investointien rajoitukset olisivat pääsääntöisesti hyvä asia tulisi se ulottaa myös maiden rajojen sisäpuolelle. Helsingin Eira tulisi eristää köyhemmistä asuinalueista ja Lapista tuleville tavaroille pitäisi säätää jo paljon korkeammat tullit. Jotta tulleista saatu hyvinvointi voisi olla korkea tulee rajojen sulkeminen ulottaa myös yksityistalouteen. Kaupan muurien absurdiuden huomaa viimeistään siinä, että oikeassa elämässä yksilön kannattaa vaihtaa työnsä—sen mitä hän tekee parhaiten—panokset niihin tarvitsemiinsa hyödykkeisiin joita ei ole itse valmistanut. Hänen ei aina kannata valmistaa itse tietokonetta, näppistä, kasvattaa viljaa, jauhaa, leipoa—vaan keskittyä tekemään niitä asioita joista hän saa suhteellisesti eniten korvausta.
Samalla tavalla toimivat suuremmatkin taloudelliset yksiköt. Yrityksen ei kannata pitää painokonetta esitteitään varten koska yrittäjä pystyy ostamaan palvelun painolaitokselta paremmin ja edullisemmin. Jos yrittäjä pitäisi painokonetta hän ei rikastuisi vaan tekisi vähemmän tuottoisaa toimintaa jolloin painokoneeseen investoidut varat olisivat väärässä käytössä, ne tuottaisivat muualle investoituna paremmin. On oikeastaan merkillinen harhaluulo, että kansantalouden pitäisi toimia jotenkin toisin rikastuakseen ja kuitenkin protektionistiset ideat saavat aina kannatusta. Ajatus, että valtion, tai siis valtion alueella olevien yritysten, kannattaa tehdä rikastuttavaa vientikauppaa ja rajoittaa köyhdyttävää ulkomaista tuontia on hyvin yleinen. Vientikauppaa tulee tehdä jotta olisi tuloja ostaa ulkomaisia tuotteita. Yksinkertaistettuna maahantuodut tuotteet ovat maksu viedyistä tavaroista, mitä enemmän tavaraa sitä parempi kauppa. On mukavampaa saada ulkomailta autoja, videoita ja tietokoneita kuin olla saamatta niitä. Jos jatkuvasti viemme enemmän kuin tuomme, toimimme kuten typerykset jotka tekisivät itse hiki hatussa töitä ilman korvausta.
Joidenkin mielestä ulkomaankauppa tekee kansoista onnettomia. Kaupankäynti ja taloudellisen toiminnan edellytykset, kuten investoinnit kolmansiin maihin ovat riistoa tai vähintään epäilyttävää toimintaa, banaaniviljelmille maatalosta siirtyvä työläinen on edelleen sikaria pössyttelevän sikakapitalistin orja. Samat ihmiset jotka vaativat meitä lopettamaan riiston, he vaativat kehitysmaille kehitysapua—ja mahdollisuutta esim. viljan viljelemiseen ja infrastruktuurin säilyttämisen sellaisenaan. He peräävät omavaraisuutta noille kansoille joita ulkomainen pääoma ja kaupankävijät tulevat tukistamaan ilman oikeutta siihen. He haluavat pysäyttää kehityksen ja muuttaa kehitysmaat luonnonpuistoiksi.
Minusta on hyvä kysyä onko näissä vaatimuksissa mitään moraalia? Mielikuvituksen tuotetta on idyllinen kuvitelma onnellisista alkuasukkaista, jotka nauttivat maaseudun köyhyydestä hyläten ilomielin sen kehityksen, joka yksin voi tarjota monille heistä niitä asioita, joita he (ja me) olemme tottuneet pitämään sivilisaation tarjoamina etuina. Minusta ketään ei voi pakottaa vapaakauppaan tai mitään maata pakottaa avaamaan rajojaan investoinneille—se on normaali kehitys joka tulee ottaa vastaan jos vapaakaupan ja investointien tuoma taloudellinen mukavuus ja kehittynyt kulttuuri ovat uhrauksen arvoisia. Ei ketään voi pakottaa vapaakauppaan—se on absurdi vaatimus.
Vapaakauppaan, investointeihin ja kapitalismiin suostutaan kun ymmärretään ne lähtökohdat—argumentit vapaakaupan puolesta—jotka maailmassa vaikuttavat. Monaco, Suomi tai ei liioin USA voi olla omavarainen ja tulla toimeen ja menestyä ilman ulkomaista pääomaa tai ulkomaankauppaa. Kuinka voi 3. maailman köyhät maat? Näiden maiden ongelmat johtuvat markkinatalouden puutteesta—ei markkinataloudesta kuten Attac ja muut globalisaatiokriitikot kertovat.
Pete Peltola