(julkaistu Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden lehdessä Tutkaimessa 2001)
Suuret aatteet elähdyttävät ihmisiä työskentelemään epäitsekkäästi paremman maailman eteen. Surullisen usein kuitenkin näiden aatteiden kannattajat sortuvat asettamaan aatteensa yksilönvapauden edelle, ja koko maailmanhistoria on täynnä tästä aiheutuvan kärsimyksen kuvauksia. New Yorkin lentokoneiskut ovat vain pisara meressä.
DEFENS—Defending Everyone's Freedom and Ethics from Nationalism and Socialism (www.defens.org)—puolustaa yksilönvapautta kaikkia sen vihollisia vastaan. Viholliset eivät suinkaan rajoitu kahteen nimessä mainittuun aatteeseen, mutta ei niiden valinta pelkkää kirjainsattumaakaan ole.
Nationalismiin ja sosialismiin on rakennettu sisään pyrkimys pakottaa ihmiset elämään tietyn ennakolta määritellyn mallin mukaisesti, vailla vapautta päättää itse omasta elämästään, toiminnastaan ja vuorovaikutuksestaan muiden ihmisten kanssa. Niinpä kaikki ne maat, joissa näitä ideologioita on sovellettu käytäntöön, ovat olleet järjestään eriasteisia totalitarismeja; ihmisten saattaminen samaan ideologiseen muottiin edellyttää aina pakkovaltaa.
Sama periaate pätee tietysti myös uskonnolliseen fundamentalismiin, mistä Afganistan on surullinen esimerkki—tai itse asiassa Saudi-Arabia olisi parempi, sillä Afganistan on ensisijaisesti sosialismin tuotos.
Afganistan oli suvaitseva, kosmopoliittinen, demokratisoituva ja vaurastuva valtio kunnes Neuvostoliiton tuella vallan kaapannut pieni kommunistinen puolue raaisti kansan ja radikalisoi sen maltillisia islamilaisia ryhmiä. (Afganistanin tilanne ja historia on analysoitu oivallisesti Vapaassa Sanassa, www.vapaasana.net.)
DEFENS ei vastusta sitä, että jokin vapaaehtoisesti muodostunut yhteisö noudattaa jotain ideologiaa (esim. anarkistinen kommuuni tai yhteisesti tuotantovälineitä omistava osuuskunta). Tosin paheksumme sitäkin, mikäli tähän kuuluu jonkin ihmisryhmän halveksinta tai vihan lietsominen ihmisten välille.
Nationalismiin ja sosialismiin kuitenkin sisältyy yleensä halu pakottaa kaikki kansalaiset noudattamaan samaa järjestelmää, ja sitä me niissä vastustamme—siinä issä kaikkia muitakin yksilönvapauden loukkauksia, olipa syynä feodalismi, opportunismi, konservatismi tai mikä tahansa muu motiivi.
Takanamme on kaksi vuosisataa, joina ensin nationalismi ja sitten sosialismin eri muodot kansallissosialismia myöten ovat aiheuttaneet suunnatonta kärsimystä kymmenissä valtioissa. Meidän tulisi viimein ottaa historiasta opiksi ja tehdä aatteista ihmisten renkiä, ei isäntiä.
Ihanteita saa olla, paremmasta maailmasta saa haaveilla, sellaisen eteen tulee tehdä työtä, ja sellainen on mahdollista saavuttaa, mutta ihmisoikeudet on asetettava etusijalle, ihmisten oikeutta päättää omasta elämästään ei saa rajoittaa, eikä enää koskaan saa antaa tarkoituksen pyhittää keinoja.
Simo S. Hämäläinen
DEFENS