"Ideologia kutsuu yksilöä!" "Sikoja turpaan, uusliberalisteja turpaan!" Vaikken ole 60-lukua koskaan nähnyt, enkä 70-luvustakaan mitään muista, voisin kuvitella, että Attacin juhlissa viime viikolla oli samanlaista uhoa kuin muinaisen nuorison liikehdinnässä.
Helsingin makasiineilla esiintyi bändi nimeltään Länsimaiden perikato, ja ilmassa leijui sakea poliittinen debatti. Paikalle oli ahtautunut niin vihertäviä opiskelijanuoria kuin harmahtavia partaradikaalejakin. Ja ainakin kolme televisiokameraa, joita yritimme pakoilla.
Ainakin Attac on saanut osakseen julkisuutta. Siitä on kirjoitettu puolesta ja vastaan. Globalisaatio sekä Tobinin vero pyörivät kaikkien huulilla. Outo, pieni kansalaisliike tuntuu herättävän antipatiaa ja empatiaa hallitusta myöten.
Valitettavasti osa huomiosta juontuu kivityksistä ja kakutuksista kansainvälisten kokousten liepeillä. Anarkistit ovat aiemminkin onnistuneet pilaamaan monta sinänsä hyvää aatetta. Kuka enää ottaa kettutyttöjä vakavasti?
Toisaalta Attacista voi olla vähintään miljoonaa mieltä, mikä varmasti lisää kiinnostavuutta. Pelkkä termi globalisaatio on jo sellainen sanahirviö, ettei se kaikille heti aukene.
"Hohhoijaa, mukaintellektuellia kaiken vastustamista, jolla poliitikot keräävät irtopisteitä", teilaa kokoomuslainen juristiystäväni. "Ei kaikkea voi mitata rahalla ja tehokkuudella", vastaa punavihreä sosiologikaverini.
Attacilainen maailma on sinänsä kovin kaunis. Humaaneja ajatuksia: rahat köyhille, kehitysmaille velat anteeksi, kuolema kapitalisteille. Se vain tuo elävästi mieleen erään toisen aatteen. Samalla tavalla kommunismikin ajoi "oikeita arvoja" ja parempaa maailmaa. Sellainen maailma ei vain nykyään ole mahdollinen. Se on utopia. Internet, vapaakauppa ja kansainvälistyminen ovat tulleet jäädäkseen, haluttiinpa niitä tai ei.
Mutta kiva, että keskustellaan.
Sanna Ukkola